Ajankohtaista|30 huhtikuu 2020

Uusi konsernijohtaja

Vingmed-konsernin toimitusjohtaja Bengt Malmfält jää eläkkeelle 1. toukokuuta alkaen. Hänen tilalleen konsernin toimitusjohtajaksi on valittu Jan Erik Kirkeby. Bengt on ollut Vingmed-konsernin palveluksessa vuodesta 1996. Hän toimi useita vuosia Vingmed AB: n toimitusjohtajana. Konsernin kehittyessä, hän siirtyi konsernin toimitusjohtajaksi ja on toiminut tässä tehtävässä viime vuodet. Hänen keskeisiä painopistealueita on ollut vahvistaa Vingmedin asemaa pohjoismaisena toimijana, perustaa liiketoiminta Suomeen, kehittää parhaiden käytäntöjen -kulttuuri ja hyödyntää synergioita Vingmed-yhtiöissä ja liiketoimintayksiköissä. Haluan hallituksen puolesta kiittää Bengtiä hänen suurista ponnisteluistaan sekä saavutetuista tuloksista. Olemme iloisia, että hän jatkaa Vingmed konsernin hallituksen jäsenenä.


Lisäksi Vingmed-konsernin hallitus toivottaa tervetulleeksi Jan Erikin uudeksi toimitusjohtajaksi. Hänellä on pitkä kokemus Vingmed-konsernin työntekijänä, jo vuodesta 1983. Jan Erik on ollut avainasemassa konsernin interventionaalisen radiologian ja kardiologian liiketoimintaa kehitettäessä. Viime vuosina hän on toiminut konsernin kaupallisena johtajana ja hänellä on ollut yhdessä Bengtin kanssa tärkeä rooli pohjoismaisen asemamme vahvistamisessa. Jan Erikin ja Bengtin tiivis yhteistyö varmistaa hyvän jatkuvuuden. Konsernin toimitusjohtajana Jan Erik yhdessä muun konsernin johdon kanssa varmistaa, että hyödynnämme vahvan pohjoismaisen toimijan roolia, joka on läsnä neljässä maassa, laajalla tuotevalikoimalla ja yli 160 fantastisella työntekijällä. Hallitus odottaa tiivistä yhteistyötä.
Parhain terveisin

Anders Thoresen
Chairman of the Board
Vingmed Holding AS
Mobil: +47 900 35938
E-post: at@dht.no

Ajankohtaista

Mitä tietoa haet?

Antamallasi hakusanalla ei löytynyt tuloksia.

Philips Heartstart FRx -defibrillaattori

Philips HeartStart Intrepid defibrillaattori

Kostuttimet

Kalos yskityslaite Cough Assistant EFA®

Biphasic Cuirass -ventilaatio

UnoMeter™ Safeti Plus tuntidiureesimittari

VATHIN H-SteriScope I Kertakäyttöiset bronkoskoopit

VATHIN kertakäyttöiset bronkossoopit HD kuvan laadulla

FreeHand Robottikameraohjain

Läpinäkyvät leikkausliinat ja nesteenkeräyspussit

Leikkauspöytien suoja-/petaussetit

Smart-Fold muotoiltu sterilointikääre

Quick Check sterilointikääreet

Kertakäyttöiset/steriilit säteilysuojat

Philips Avalon Beltless Solution Vyötön ja Langaton Seurantajärjestelmä

Philips Avalon CL – langaton valvontajärjestelmä

Philips Avalon FM30 KTG-monitori

KTG-piirturipaperi

Philips Vatsaremmit KTG-monitorointiin

Sikiön Goldtrace-spiraalielektrodi

Goldtrace harjoittelupää

Neoventa verkkokoulutus

OR-PC® Medical-tietokoneet

OR-PC® 24 Hot Swap vaihdettavilla akuilla

OR-PC® Box ja Box Mini – medical-tietokoneet ilman näyttöä

OR-MD® Medical-näytöt

OR-CONSOLE® Isot leikkaussalinäytöt

OR-Pad® Medical-tablettitietokone

Tietokoneiden lisävarusteet

Diagnostiset näytöt

Kliiniset näytöt

Kirurgiset näytöt

Natus Ultrapro S100

Dantec Keypoint Focus

Dantec Clavis

Nicolet EDX

Ohjelmistoratkaisut

Ohjelmistoratkaisut

Neoprobe® Gamma Detection System

Mammotome® Elite Tetherless Vacuum-Assisted Biopsy System

Mammotome®Markers

HydroMARKTM Breast Biopsy Site Marker

MammoMARK® & CorMARK® Biopsy Site Identifier

Mammotome RevolveTM

Mammotome RevolveTM ST Dual Vacuum-Assisted Stereotactic Breast Biopsy System

Mammotome RevolveTM U/S Dual vacuum-assisted ultrasound breast biopsy system

Mammotome RevolveTM EX Dual vacuum-assisted breast biopsy system